Tag Archives: Bear Festival

Mie ja karhu -kuvakisa

Nappaa ”karfie” eli valokuva itsestäsi ja karhusta. Jaa se omalla some-kanavallasi tunnuksella #miejakarhu. Asiantuntijaraati bongaa kuvat ja palkitsee parhaan karfien 100 euron lahjakortilla ja jakaa lisäksi kunniamainintoina kirjapalkintoja. Osallistumisaikaa on 31.7.2016 saakka. Kuvia voi jakaa suoraan myös Karhufestivaalin Facebook-seinälle tai Twitteriin Karhufestivaalin sivulle.

Valokuvakisa on osa Karhufestivaalin ohjelmaa. Karhufestivaalia vietetään Ilomantsissa 19.–20.8.2016. Tapahtuman ytimenä on tänä vuonna moottorisahaveiston suomenmestaruuskilpailu. Puunveisto on Suomessa itseoppineiden taiteilijoiden luonteenomaisin ilmaisumuoto, moottorisaha on tyypillisin väline ja karhu on aiheista rakkain. – Tältä pohjalta on syntynyt Karhufestivaali. Jo kolmatta kertaa järjestettävä Suomen itäisin kulttuurifestivaali kokoaa itseoppineet puunveistäjät Ilomantsiin työskentelemään yhdessä ja kohtaamaan kiinnostunutta yleisöään.

 

Karhufestivaali Kalevan karhut

Ilomantsi, Katri Vala Kulttuurikeskus 20.–22.8.2015
Katri Valan tie 1, 82900 Ilomantsi
Lataa tapahtuman ohjelma

Elokuinen viikonloppu kutsuu tervetulleeksi Suomen itäisimpään kulttuurifestivaaliin puunveiston ja karhumaisten elämysten pariin.

Puunveiston mestarit ja kisällit työskentelevät yhdessä koko tapahtuman ajan. Ilomantsin kylänraitilla on nähtävillä aikaisempien vuosien karhuveistoksia, ja karhunmetsästyksen alkupäivien tiivis tunnelma valtaa Pogostan. Tapahtuma huipentuu päätöspäivänä karhunveiston pikakilpailuun ja mukaansatempaavaan ohjelmaan sirkuksen, musiikin ja karhutarinoiden pyörteissä.

Seuraa festivaalin kotisivua ja Facebookia. Muistele kesän 2014 kansainvälisen Karhufestivaalin tunnelmia dokumenttifilmistä YouTubessa. Kalevalan ja Kantelettaren juhlavuonna 2015 ollaan liikkeellä teemalla Kalevan karhut, ja tällä kertaa kotimaisin ja paikallisin voimin.

Kalevan karhujen merkeissä toteutettiin lapsille ja nuorille suunnatut kirjanmerkkien ja julisteiden suunnittelukilpailut. Lue tiedote.

Järjestäjinä ovat Maaseudun Sivistysliitto ja Ilomantsin kunta kumppaneinaan mm. Kalevalaseura ja paikalliset yhdistykset ja yritykset. Festivaalia tukevat mm. Alfred Kordelinin Säätiö, Keskitien Tukisäätiö ja Koneen Säätiö.

ITE-taiteen näyttelyitä ja tapahtumia on kesällä 2015 Kokkolassa, Parikkalassa, Joensuussa, Ilomantsissa, Valamossa ja Mäntässä.