Viljo Luokkanen

Riihimäki / Pudasjärvi (1938)

Lapissa syntynyt Viljo Luokkanen teki päivätyönsä Ruotsissa sorvarina ja takomaseppänä. Eläkepäivikseen hän palasi kotimaahan ja asettui asumaan Riihimäelle. Mies on kaiken ikäänsä ollut kätevä ja aikaansaapa käsistään. Taitavan tekijän töille on löytynyt aina ostajia ja haluajia, mutta vasta eläkkeelle jäännin jälkeen vaimo – miehestään salaa – ilmoitti hänet mukaan taidenäyttelyihin.

Luokkasten talo Riihimäellä sijaitsi kaupungin laidalla lähellä metsänrajaa. Ympärillä oli suuri puutarha, joka täyttyi monenlaisin eläinhahmoin: gorilloita, karhuja, jäniksiä, pingviinejä, kurkia, pöllöjä… Pihaverstaassa kevät oli kiireisintä aikaa, kun pimeän talven jälkeen isännällä oli into täyttää ympäristönsä uudella elämällä.  Nyttemmin Luokkaset ovat muuttaneet takaisin Viljon synnyinseuduille Pudasjärvelle.

Viljo Luokkasen käsissä syntyvät miestä itseään suuremmat eläinveistokset, mutta myös kymmenet erilaiset pikkulintujen lajit, jotka saavat koristuksekseen herkän värityksen. Taiteilija veistää myös ihmishahmoja kuvaten niissä erilaisia töitä ja harrastuksia, kuten tientekoa, metsätöitä, siivousta, kalastusta, musisointia. Monesti veistoksiin tulee vangituksi myös naapureiden ja työkavereiden piirteet.

Teksti: Raija Kallioinen. Kuvat: Liisa Heikkilä-Palo, Inna Kallioinen, Raija Kallioinen.