Sivustolla esiteltävien taiteilijoiden tuotantoa on esitelty ITE-taiteen näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2001 alkaen.

Sipola, Pentti

(1931), Siikajoki

Siikajoen Paavolassa asuva Pentti Sipola sahaa patsaansa oman metsän jätepuusta. Hän ei ole koskaan joutunut ostamaan veistoksiinsa materiaalia eikä ole myöskään käyttänyt veistoksiinsa myytäväksi kelpaavaa puutavaraa. Esimerkillään hän osoittaa, että puusta voi sahata muutakin kuin lankkua ja lautaa, ja niin ”piparkakut ja tyvikimpat”, jotka eivät metsäyhtiöille kelpaa, muokkautuvat halkopinoa jalostuneempaan muotoon. Sipolan mukaan juuri jätepuun hyötykäyttö tekee puuveistosta mielekästä. Kun tuo niitä hylkypuita tänne kotia, sitten kun iso osahan niistä tehhään polttopuuksi, niin tehesä, sirkkelöidessä tai konneeseenko on puskemassa. Siinä rupiaa näyttämään, että siinähän on… Muutamia vuosia sitten näytti muuan koivunen, aivan polttoon menevä ranka… Minä olin jo työntänytkin sitä muutaman pätkän, semmonen leikkuri kun se leikkaa… Rupes näyttämään, että minullahan on käärme sylissä.

Sipola on veistäjä, jonka tie nykykansantaiteilijaksi on ”se tavallinen tarina”. Hän on maalaismies, jolle karja, maanviljelys ja metsä ovat tarjonneet elannon. Jo poikasena Sipola täytteli muun paperin puutteessa Liitto-lehden laidat piirustuksillaan. Varsinaisen taiteen tekemisen hän aloitti öljyvärimaalauksella, kun vapaa-aika karjasta luopumisen seurauksena lisääntyi. Ensimmäinen moottorisahaveistos puolestaan syntyi hetken mielijohteesta ja oli aiheeltaan perinteisesti karhu. Otus harhautti pihaan eksyneet karhukoiratkin haukkumaan, joten Sipola totesi, että voipa se vähä karhua muistuttaa, kun koiratkin tuntee. Luontokappaleiden kannustuksesta lähti veistotuotanto liikkeelle.

Arjen luovuus ja kekseliäisyys kuuluvat maaseudulla elämäntapaan. Kun kaupat on kaukana yritetään kaikki värkätä itse tai pärjätä entisillä. Olosuhteiden pakosta on tehtävä, mitä on tehtävä, toteaa Sipola ja kertoo muutamia esimerkkejä syrjäseudun omavaraisuudesta: Kun Sipola sai tyrän, hän kehitteli ensiavuksi tyrävyön jämeristä metsurin kuulosuojaimista, jotka pulttasi leveään metsuri vyöhön. Raavaat maalaismiehethän turvautuvat terveydenhuollon apuun vain pakon edessä. Kun sahuulla ollessa kaverilta luiskahti polvi paikoiltaan, joutui Sipola jäsenkorjurin hommiin. Rajusti kiskomalla jalka saatiin paikoilleen ja työ jatkui entiseen malliin. Kyllä sitä touhutaan vaikka mitä täällä syrjäseudulla. Varmasti olisi ollut joku Pirtola onnessaan, kun olis saanut senkin kuvattua, Sipola nauraa.

 

Teksti ja kuvat: Minna Haveri





© Maaseudun Sivistysliitto