Sivustolla esiteltävien taiteilijoiden tuotantoa on esitelty ITE-taiteen näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2001 alkaen.

Rauha Ryynänen

(1921-2011), Lieksa

Rauha Ryynänen on yhdistänyt elämäkerrallisissa tekstiiliteoksissaan monia käsityötekniikoita: applikaatiota, tilkkutyötä ja kirjontaa. Yhteistä kaikille teoksille ovat pettämättömällä värisilmällä yhteen soinnutellut värit: vihreän, sinisen ja liilan sävyt höystettynä punaisilla yksityiskohdilla. Ryynäsen teokset kertovat lapsuudesta Karjalan Vuonteleen kylästä, sota-ajasta ja evakkoon joutumisesta sekä elämän tärkeistä ihmisistä ja tapahtumista.

Ryynänen aloitti elämänkerrallisten applikaatioteostensa ompelun 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa ajatuksenaan kertoa lapsilleen ja lapsenlapsilleen omasta ja sukunsa historiasta. Suurin kaikkiaan 21:stä teoksesta on 133×204 kokoinen Vuonteleen kylää kuvaava työ, jonka tekeminen kesti puolitoista vuotta.

Vuonteleen kylä sijaitsi kauniilla paikalla veden ympäröimänä Salonjärven ja Vuonneljärven kannaksella, kyläkunnassa oli 52 taloa. Ryynänen on kuvannut teoksessaan karttamaisen tarkasti kylän talot oikeille paikoilleen, kirjonut talojen viereen niissä asuneiden perheiden nimet ja perheiden lapset. Muistojen Vuontele on täynnä hurmaavia yksityiskohtia. Nuorisojoukko on menossa itse järjestettyihin tansseihin, mukana kulkee Roopen grammari. Seppä Iisakki takoo rautaa kuumana hehkuvan ahjon loisteessa. Lähistöllä säiden ennustaja ja verenseisauttaja Levon Pekko käyskentelee pihallaan, jossa kasvaa kansanlääkinnässä käytettyä maariankämmekkää ja paatsamaa. Lapsuuskoti ja koulu ovat kylän keskiössä. Ryynäsen äiti ja täti pitivät kylän kauppaa ja postia, joten kodin asema on ollut keskeinen monessa mielessä. Itsensä Ryynänen on kuvannut teokseen neljästi; viemässä opettaja Maija Pantsulle kukkia, retkeilemään, Lempi-siskon kanssa juoksemaan karkuun pillastuneita hevosia ja uimaan Vuonneljärvessä. Myös kylän molemmat henkilöautot ja Suojärvi-Värtsilä-Joensuu väliä ajanut linja-auto löytyvät teoksesta. Ryynänen on valinnut kekseliäästi kuhunkin kohtaan sopivat materiaalit, esimerkiksi talojen hirret muodostuvat vaakasuoraan ommellusta vakosamettikankaan raidoista.

Ryynänen on tehnyt käsitöitä lapsesta asti, ensi kertaa hän tutustui ompelukoneeseen 5-vuotiaana. Hänen äitinsä ompeli paljon myyntiin asti ja kotona oli aina saatavilla tilkkuja ja lankoja, joista ommella itsekin. Koulussa jo alaluokilla Ryynänen opetti koulutovereitaan ompelemaan ja hän kouluttautuikin aikanaan käsityönopettajaksi.

Ryynäsen perhe joutui lähtemään evakkomatkalle 1939. Välirauhan aikana he pääsivät vielä käymään kotona, mutta joutuivat uudelleen lähtemään, tällä kertaa lopullisesti. Ryynänen on kuvannut evakkomatkaa teoksissa Meidän perhe evakkotiellä sekä Mamma ja Kukka evakkotiellä. Ryynäsen äiti teki 23:n päivän mittaisen kävelymatkan Suojärveltä Virroille Kukka -lehmänsä kanssa, koska halusi varmistaa, ettei rakas lehmä häviä matkalle. ”Kukka oli se, joka auttoi häntä elämässä”, Rauha Ryynänen toteaa.

Ommellessaan teoksiaan hyvin intensiivisesti – joskus useita rinnakkain työn alla ja seuraava aihe jo mielessä – Ryynänen kertoi samalla muistojaan lapsilleen. Paitsi omaa historiaansa hän välitti samalla eteenpäin yleisempää historiaa: vanhaa tapakulttuuria ja vaikkapa rakennusperinnettä, kuten teoksissa Menshakoffin talo ja Menshakoffin talon ikkuna. Ryynäsen mummo Akuliina Sorsa taisi itkuvirsien esittämisen. Teoksessa Baban ker kalmoil Rauha on mummon kanssa haudoilla, ehkä mummo itkeekin kuvassa. Ryynänen kertoi lapsilleen, kuinka hautausmaan porttia kunnioitettiin ja sen kohdalla piti aina pysähtyä ja tehdä ristinmerkki. Teoksiin liittyvillä kertomuksillaan hän on siirtänyt lapsilleen myös teoksissa suoraan näkymätöntä muistitietoa, jonka muistamisen ja edelleen kertomisen apuna kuvat toimivat. Teoksessa Elämä on kuin hyppylauta hän on kirjaillut elämänpuuhun itselleen tärkeitä asioita: uskonto, harrasteet, ystävät, terveys, koti ja työ.

Esittävien töiden joukossa Sota-ajan uni on erilainen, hempeän sininen abstrakti työ, joka on jopa kaikkein mieluisin teos Ryynäselle: ”Sota-ajan uni. Mie tykkään siitä kaikista eniten.” Teos kuvaa kaoottisen sota-ajan keskellä nähtyä hyvää unta, joka on varmaankin hetkeksi tuonut pientä helpotusta vaikeaan elämänvaiheeseen. Ryynänen muistelee unta aivan kuin yhä voisi saada kiinni sen tunnelmasta: ”Kaikki oli kunnolla, kaikki oli hyvää.”

Teksti: Minna Tuuva, kuvat: Pentti Potkonen





© Maaseudun Sivistysliitto