Sivustolla esiteltävien taiteilijoiden tuotantoa on esitelty ITE-taiteen näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2001 alkaen.

Lantto, Ilkka

(1957), Pello

Lappilaisen Ilkka Lanton taiteilijuus alkoi päähänpistosta. Hän osti pensselit ja vehkeet ja huomasi, että maalaus syntyy siitä, kun levittelee väriä kankaalle. Kun tauluja tuli tarpeeksi, päätettiin pistää pystyyn pysyvä näyttelytila tehtaan tyhjillään olleeseen siipeen. Hänellä onkin harvinaisen hyvä mahdollisuus esitellä taidettaan West Line -galleriassaan Pellon keskustan lähettyvillä, aivan valtatien varressa. Suuressa rakennuksessa on hänen veljillään lämpöpumppufirma, jossa ITE-maalari itsekin työskentelee.

Lanton maalauksissa on mukana koko Lappi jätkineen ja eläimineen. Kouluttamattomuus ja kömpelyys ovat tuottaneet kauttaaltaan oman lanttomaisen tyylilajin, jossa naivius ja realismi vaihtelevat. Violetissa jäisessä maisemassa kiitävät porot on kuvattu huikaisevaksi Lapin näkymäksi, ja karhu syöksyy vasten katsojaa täydellä voimallaan impressionistisen hämärästä ruskametsästä. Lantto on myös kriittinen maalari. Repaleiseksi kynnetty avohakkuualue on saanut hänet raivoihinsa, mikä näkyy maalauksessa. Toisessa taulussa ihmissudeksi muuttunut kulkuri paimentaa susilaumaa.

Lantto palvoo eläinhahmojaan. Hän roiskii ja lätkii siveltimellään taulun pohjarytmin, joista hän nostaa esiin lintuja ja maiseman muotoja. Vaikuttavana aineena alkohool, missä äijä kittaa viinaa, silmät selässä kuin Picassolla. Gallerian maskuliinisesta kuvastosta löytyy myös mystisiä naisenkuvia roihuamassa maisemassa. pirunmoinen kuppari leveästi irvistellen iskee verta ulvovasta ihmisestä. Maalauksessa on tehokkaasti tilannetta kuvaava veren väri. ”Kuppaushan tekhee hyvvää, mutta mie oon laittanut sen vertauskuvaksi. Sanotaan, että ihmisiä kupathaan, kuten politiikassa, missä näitä verenimijöitä riittää. Politiikasta on tullut kirrous ihmisten päälhe.” Näyttelyssä on hyvin dramaattinen tunnelma kuvasta kuvaan, mikä korostuu Lanton suorasukaisesta huulenheitosta. Edellisen rajun työn vieressä on taas vastakohdaksi harmoninen työ, missä ilves kissamaisesti nautiskellen vaanii metsoa ja pyytä alkuperäisessä metsässä. ”Luontohan pellaa omillaan ja on ollut tasapainossa satojatuhansia vuosia. Se on raakaa mutta reilua peliä.”Hänen sommittelemansa maalaukset onnistuvat kuvaamaan erikoista tunnelmaa, kuten kaamoksen sysimustaa syliä taivaan roihutessa punaisina lieskoina. Mustan joutsenen viimeinen laulu, jossa on Tuonelan joutsen kurimuksen partaalla. Lantto maalaa aasinkorvaisen paanisen ITE-jumalan erottamaan valoa pimeydestä raivokkain vedoin. ”Siinä luojahahmo luo valon kaaren. Sitähän ei tiietä minkä näköinen se alkuperäinen luoja on. Siinä voi olla mukana elläintä.” Näinhän muinoin on ymmärretty alkuperäiskulttuureissa ja esimerkiksi varhaisessa Egyptissä. ”Kolonialismi toi ristin eläinten tilalle. Siihen loppui eläinten kunnioitus jumalina.” Lapissa on vielä ihmisillä jäänne tästä muinaisesta herkkyydestä, joten he tajuavat luonnon kokonaisuuksia. Ehkäpä tulevaisuudessa, kun nykysivilisaatio tukehtuu hengen puutteeseen, on nöyrryttävä kysymään tuhottujen alkuperäiskansojen rippeiltä, miten tällä pallolla ollaan ja eletään. Hän on perillä Lapin luonnon rajuudesta; tuiman pimeyden ja pehmeän valon vaihdoksista ja värien hehkutuksesta.

Teksti: Erkki Pirtola  Kuvat: Arto Liiti





© Maaseudun Sivistysliitto