Sivustolla esiteltävien taiteilijoiden tuotantoa on esitelty ITE-taiteen näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2001 alkaen.

Elis Sinistö

(1912–2004), Kirkkonummi

Kun yritin haastatella Elis Sinistöä hänen kotoisassa satumaailmassaan Villa Mehussa kesällä 2002, hän jatkuvasti tanssahteli mikrofonini ulottumattomiin. Unohtumattomasti yhdeksänkymmentävuotias ikinuori Sinistö esitteli tekemiään rakennuksia niiden kaikkine hienouksineen, järjesti tanssiesityksen yksityisessä Tanssitemppelissään musiikin kajahdellessa leipälaatikkoon kätketystä kasettisoittimesta ja pyörähti välillä pari kieppiä voimistelurenkaissa. Sinistö pysyi tuskin hetkeäkään paikallaan, aina muistui mieleen jotain uutta näytettävää.

Onko tässä mitään näkemisen arvoista?
– On!
Mikä esimerkiksi? Minä joka hetki pelkään pahinta, pelkään kuin ruttoa sitä, että jos minä tuotan vieraille pettymyksen. Täällä ei olekaan näkemisen arvoista.

Sinistö oli puolivuosisataisen elämäntyönsä tuloksena rakentanut kierrätysromusta mittavan ”elämyspuiston” mailleen Veklahden metsikköön. Huvittelulle omistettu alue oli vuosien saatossa täyttynyt omaperäisistä arkkitehtonisista rakennelmista sekä kasaamainstallaatioista. Riippukeinut, kiikut, kylpyammeet, kattoterassillinen aaltoileva päärakennus Erakkomaja, korkea tähystystornillinen Vuorimaja, Satupesä, Hetekakuja, Automajat sekä useat saunat ja majoitusmajat muodostivat yhdessä puitteet tanssivan ja laulajan luonnonmystikon iloiselle elämänperformanssille. Kaikilla rakennuksilla oli tarinansa ja tarkoituksensa sekä paikkansa Sinistön elämän filosofiassa.

Sinistön arkkitehtuuri perustui mielikuvitukseen ja mielihalujen toteuttamiseen. Hän rakensi ympäristönsä rakennukset ilman kokonaissuunnitelmaa, pala palalta koostaen, rakentaessaan lisää yksityiskohtia keksien ja ideoiden. Lukuun ottamatta kolmea autokuormallistarautakaupasta hankittuja kattopeltejä hän toteutti luovuuttaan pääosin kaatopaikoilta löytyneestä sekä hänelle lahjoitetusta romusta ja jätemateriaalista.

Sinistö oli yhteiskunnasta ja sen käytännöistä irrottautunut erakkomystikko, joka eli onnellisena itse luomassaan ympäristössä ympäröivää luontoa kuunnellen ja kunnioittaen. Hän ei kuitenkaan toivonut yksinäisyyttä, vaan toivotti kaikki vierailijat tervetulleeksi luokseen. Vierailijat olisivat mielellään saaneet jäädä pitemmäksikin aikaa, sillä Villa Mehun alueella oli runsaasti yösijoja tarjolla. Tämä on erakolle hyvin seurallinen paikka. Täällä ei mikään maksa mitään, on vapaa hotelli. On kiellettyä puhua rahasta. Vain käärmeiltä oli majoihin pääsy kielletty.

Onnellisinta on olla onnellinen, oli Sinistön usein toistama elämänmotto.

 

Teksti ja kuvat: Minna Haveri





© Maaseudun Sivistysliitto