Ilmari Salminen

Petäjävesi (1929–2008)

Ilmari ”Imppu” Salmisen kotitalon portaanpielessä lukee ”Kiasmataidetta” – onhan hänen teoksiaan esitetty nykytaiteen museossa Helsingissä. Jo eteiseen astuessaan vierailija huomaa, että Salminen on täyttänyt punaisen Metsäkulman mökkinsä lattiasta kattoon taiteellaan. Tämä tiivistunnelmainen kokonaistaideteos on syntynyt parinkymmenen vuoden työskentelyn tuloksena. Salminen jakoi pitkään kotitalonsa setänsä kanssa, mutta sedän kuoltua Salminen antoi luovuuden vallata niin ajatuksena kuin asuntonsa sisäpinnatkin.

Valtaosa Salmisen runsaasta tuotannosta on kirkasvärisin viivapiirroksin kehystettyjä lehtikuvia julkisuuden henkilöistä. Outsidertaiteen suurten mestareiden Wölflin, Dargerin ja Ramirezin tapaan Ilmari Salminen käytti kollaasitekniikkaa valtavirran visuaalisen kulttuurin kuvastoa heijastelevissa kollaaseissaan.

Salminen kertoi aloittavansa teoksen toteutuksen piirtämällä ”rokotustyylillä” huopakynillä paperille kehyksen. Nämä värikkäät kehykset koostuvat pisteitä yhdistävistä ja ympäröivistä rytmikkäistä ornamenteista. Toisinaan hän käytti keskustan rajaamisessa apuna silitysraudan pohjaa, ja liimasi sitten keskelle häntä kiinnostavan lehtikuvan, päätyen usein jonkun ”mukavan oloisen tytön” tai tunnetun poliitikon kasvokuvaan.

Toisinaan jokin tietty kuva vaati toteutuksen taiteena, jolloin työjärjestys oli päinvastainen. Salminen rakensi lehtikuvakollaasejaan paitsi erilaisille piirroksin kehystetylle paperipohjille, myös suoraan asuntonsa seinille.

Galleriaksi täyttyneen tuvan lisäksi Imppulandiaan kuuluu myös Suomen Museo -keskus. Paikka tunnetaan myös Suomen Turistikeskuksena ja on lisäksi Ydinaseeton vyöhyke sekä paljon muuta.

Ensimmäistä museohuonetta hallitsee Viestikeskus ufoasemineen ja kännykkäkokoelmineen. Salminen rakensi useita viestilaitteita, joilla hän performanssityyliin soitti kuvitteellisia puheluita maailman johtajille. Museon takahuoneesta löytyy Finlands Militärn Museum sodanaikaisine asepuku- ja merkkikokoelmineensekä esimerkiksi kokoelma ostokortteja ja eri maiden rahoja. Museon tavaramaailman runsautta rytmittävät lukuisat koristeelliset kyltit, joiden informaatio jää suurelta osin vierailijan mielikuvituksen varaan.

Omatekoinen poliisisuikka päässään virkapukuja rakastava Salminen valvoi järjestystä ja esitteli museotaan vierailijoille halliten tervetulotoivotukset monilla kielillä, kuten kertoi museonjohtajan toimenkuvaan kuuluvan.

Teksti: Minna Haveri. Kuvat: Veli Granö, Minna Haveri.